maanantai 21. syyskuuta 2009

Olen niin kyllästynyt

Olen todellakin niin kyllästynyt kuulemaan uutisista kaiken maailman politikkojen ja ekonomistien ontuvia puujalkaselityksiä siitä miksi tämä ns talouskriisi kaikkine lieveilmiöineen on iskenyt. Syytetään jotain kaukaisia vastuuttomia amerikkalaisia, syytetään sub-prime-asuntovelallisia ihan kuin maailmanlaajuinen talouskriisi olisi näiden syytä - ja ikään kuin missään muualla ei olisi mitään pielessä.

Olen niin kyllästynyt kuulemaan kaiken maailman politikkojen selityksiä siitä miksi valtion muka pitää säästää ja leikata menojaan koska talouskriisistä johtuen tarvittavaa rahaa ei ole eikä tule vuosiin. Tätä toitotetaan joka tuutista ikään kuin mitään muita rahoitusvaihtoehtoja ei olisi.
Mitä raha on ellei ihmisten omaa tuotosta? Miten siis rahasta muka voi olla pulaa? Jos rahasta on pulaa, niin rahaa joko tuotetaan väärin keinoin tai sitten rahapolitiikkaa hallitsee väärät tahot.

Olen niin kyllästynyt kuulemaan uutisia paikallispolitikkojen kaavailemista säästötoimista. Kyläkouluja pitää muka sulkea, vanhustenhuoltopalveluita muka karsia, koululaisten välipaloja karsia, kuntien työväkeä muka lomauttaa jne - ikään kuin muita ratkaisuja ei olisi.

Olen niin kyllästynyt kuulemaan erilaisten politikkojen perusteluja sille miksi hallituksen muka on pakko lainata 13 miljardia euroa joiltain ulkomaisilta pankeilta. Tämä lainaaminen esitetään ikään kuin tästä vallitsisi täysi yksimielisyys - ja ettei muita ratkaisuja olisi edes pohdittu tai ehdotettu?

Olen niin kyllästynyt kuulemaan ja lukeman näitä "tosiasioita" valtakunnan medioista.

Onko todellakin niin että yhdelläkään politikolla ei ole esittää mitään vaihtoehtoista ratkaisua?
Onko todellakin niin että yhdelläkään taloustieteilijällä ole esittää mitään vaihtoehtoja?
Vai onko tilanne ehkä se että näitä on tehty mutta että media ei julkaise kenenkään toisinajattelijan ajatuksia julkisen talouden rahoittamiseksi?

Olen niin kyllästynyt kuulemaan että julkisyhteisöjen ainoat mahdolliset tulonlähteet rajoittuisivat näihin:

A. Kansalaisten ja yritysten verottaminen pakkokeinojen uhalla
B. Kansalaisten ja yritysten rahastaminen erilaisilla maksuilla pakkokeinojen uhalla
C. Lainanotto pelkästään yksityisomisteisilta voittoa tavoittelevilta pankeilta velkakirjaa ja vuosien korkoja vastaan - ja näin korkojen lopullinen osuus nousee usein yli itse lainapääoman.

Välillä tuntuu siltä kuin minä olisin ainoa ihminen Suomessa jolla on esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tietenkin vaihtoehtoisia ratkaisuja on - mutta miksi näistä ei koskaan kuule mitään puhuttavan? Yritän joskus mielessäni itselleni selittää vaihtoehtoisten talousmallien puuttumisen julkisuudesta mm näin:

A. Ehkä monet suomalaiset lähettävät tietoa vaihtoehdoista eri keinoin mutta uutiset ja media ei julkaise mitään mikä eroaa yleisesti tunnetuista ja tunnustetuista ratkaisuista?

B. Ehkä ne harvat joilla olisi esittää toisenlaisia ratkaisuja eivät edes yritä tai uskalla esittää ne julkisesti koska luulevat että uutiset ja mediat eivät kuitenkaan julkaisisi näistä mitään?

C. Maamme taloudenhoidon kannalta kehnointa olisi selitys jonka mukaan kukaan ei edes olisi yrittänyt tai viitsinyt luovasti ratkaista julkistalouden rahoitusongelmat? Tuskin näin.

Vaikea tietää missä oikeasti mättää. Arvioisin kuitenkin että suomalaisessa yhteiskunnassa karkeasti arvioiden on kolmenlaista väkeä:

1. Ne jotka tarkkaan tietävät miten nykyinen pankki- ja rahoitusjärjestelmä Suomessa toimii - ja ovat näillä tiedoillaan kasanneet itselleen suhteellisen suuren omaisuuden. Nämä henkilöt osaisivat vuorenvarmasti ratkaista julkisen talouden rahoitusongelmat, mutta ovat mielummin hiljaa koska haluavat kasata itselleen mahdollisimman paljon henkilökohtaista omaisuutta lisää. Nämä henkilöt eivät tunne minkäänlaista yhteiskunnallista tai sosiaalista vastuuta, vaan käyttävät siis kylmästi nykyistä talousmallia ja sen finanssirahastusautomaattia hyväkseen. Alle 1% väestöstä ja enimmäkseen hyvin suurituloisia rahoitusalan ammattilaisia.

2. Ne jotka ovat nähneet ja huomanneet yhtä ja toista ja siksi sisimmissään aavistavat tai tietävät että jotain on pielessä mutta eivät uskalla, viitsi tai osaa tehdä asialle mitään. Osa näistä on ehkä lukenut netistä jotain mikä on herättänyt epäluulot. Pienenpieni osa näistä ehkä jopa käynyt blogillani. Ehkä 5-9 % väestöstä.

3. Ne joilla ei ole harmaintakaan aavistusta siitä miten järjestelmä toimii ja siksi eivät myöskään
osaa kuvitella että olisi jotain muita talousmalleja joista asiantuntijat vaikenisivat. Nämä ovat perusrehellisiä suomalaisia jotka edelleen luottavat asiantuntijoihin, uutisiin ja johtavien politikkojen sanaan. 90% väestöstä.


Olen melko kyllästynyt tähän tilanteeseen koska tiedän että Suomen talousongelmat ovat ratkaistavissa. Tiedän että jokaisen kaupungin ja kunnan rahoitusongelmat yhtä lailla olisivat ratkaistavissa. Oli aika jolloin minäkään en tiennyt vaan luulin että olemme aina vallitsevien olosuhteiden armoilla ikään kuin taloustilanne Suomessa olisi sääolosuhteita vastaava tila.

Olen kyllästynyt koska tiedän että kaikki kärsimys joka johtuu rahanpuutteesta onkin pelkkää politiikkaa. Ainoa valonpilkku on tietämys siitä että jos nykytilanne kerran on politiikasta johtuva niin se on myös politiikalla korjattavissa. Tämä taas tarkoittaa että mahdollisuus parempaan huomiseen on olemassa niin pitkään kuin suomalaisilla on äänestysoikeus poliittisissa vaaleissa.

Paremmalla huomisella tarkoitan taloudellista tilaa missä julkishallinto ei ole enää velkaantunut, missä julkishallinnolla on varoja toteuttaa kaikki se mitä on fyysisesti mahdollista ja taloudellinen tilanne missä ei ole tarvetta säästää missään. Parempi huominen on taloudellinen tila missä yhteiskunnalla on varaa huolehtia jokaisen perustarpeista, tarkoittaen siis sellaista yhteiskuntaa missä ei ole köyhyyttä eikä minkäänlaista kurjuutta.

Se parempi huominen on saavutettavissa sillä hetkellä kun riittävän moni suomalainen alkaa olla tietoinen siitä että surkean taloudellisen tilan määräävät pelisäännöt ovat pelkkä politiikkaa - eli harhakuva jota mieleemme on iskostettu. Kansantalouden nykyiset säännöt ovat ihmisten tekemiä ja tästä syystä ihmiset voivat ne myös muuttaa paremmiksi.

Parempi huominen on toteutettavissa kun valtaosa äänestäjistä tajuaa että on aika jättää vanhat kuviot taka-alalle ja ruveta äänestämään aivan uusien puolueiden edustajia tulevissa eduskuntavaaleissa.

Tietenkin uusissa ihmisissä aina on omat riskinsä - mutta kun katsoo millaisen mahdottoman taloustilanteen, velkasotkun - millaisen myrkkykeitoksen nykyisten puolueiden edustajat ovat meille järjestäneet niin ainakin minusta on selvää että on huomattavasti suurempi riski antaa vanhojen voimien jatkaa tätä vanhaa peliään. On poliittisen suursiivouksen aika.

Ja huomaa että mikäli EU-jäsenyys estää suursiivouksen ja paremman huomisen toteuttamisen niin Suomi voi erota EU:sta yhtä helposti kun Suomi aikanaan siihen liitettiin. Siinä tarvitaan vain muutama allekirjoitus muutamaan paperiin. EU ei siis ole este vaan pelkkä hidaste.

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Et ehkä itse ymmärääkään kuinka tärkeä rooli blogillasi on. Tällä hetkellä ihmiset vielä lukevat blogiasi ehkä hieman epäuskoisina, mutta siemen on kylvetty ja tulee aika, jolloin koko juttu selviää myös tavalliselle kansalle.

Pate kirjoitti...

Tuttua touhua tuo turhautuminen. Harvoin sitä oikeasti näkeekään, millainen vaikutus itsellä voi olla, varsinkin tällä blogilla. Onhan tämä blogi inspiroinut jo Talousdemokraattisen yhdistyksen perustamista ja monia lukijoita ;) Ennen tämän blogin perustamista 3. tyypin ihmisiä lienee ollut lähempänä 99 %, nyt sentään 1. ja 2. tyypin ihmisiä on jo 10 %.

Noh tässä vähän lisää turhautumismatskua, kun ekonomistit suurta viisauttaan kannustavat kaikkia kuntia velkaantumaan: http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/kunnat_ottakaa_lisaa_velkaa_1019618.html. Kyllä tämä tieto talouspoliittisesta vaihtoehdosta vielä tuonne yhteiskunnan ylätasanteellekin pääsee.

Anonyymi kirjoitti...

Itse kyllästyin seuraamaan Suomen hölmöilyä ja muutin ulkomaille. Päivääkään en ole katunut. Elämäni paras ratkaisu avioliittoni jälkeen.

Hajanaisia ajatuksia kirjoitti...

Kiitos olemassolostasi sekä antoisista kirjoituksista.

Oli ihan tipalla etten tullut syyskokoukseen mutta kun olen nainen.

Oletan osallistujien olleen herrahenkilöitä. Tuppisuuna olisin istunut kuitenkin.

Luen joka päivä tätä blogia. Mainostan tilaisuuden tullen kaikille mahdollisille että käykääpä lukemassa sellaista blogia.

Nostan myös lukemani jälkeen Sinulle (olematonta) hattuani.

Anonyymi kirjoitti...

Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja sen takia olen alkanut hiljalleen miettimään talousasioita.

Olen ymmärtänyt, että talousdemokratian idea pyörii valtion painaman valuutan ympärillä. (Siis erittäin tiivistetysti.)Olen kyllä huomannut, että inflaationpelko on iskostettu ihmisiin erittäin tehokkaasti.

Seurailen blogiasi jatkossakin, mutta päätän itse mihin uskon ja mihin en.

Lars Osterman kirjoitti...

Anonyymi joka olet ulkomailla,

Kai sinä tiedät että useimmat maat ovat vielä enemmän velkaantuneita kuin mitä Suomi on. Tämä koskee useimpia Euroopan maita paitsi Luxenburgia, Norjaa ja Sveitsiä.

Mutta tietysti Suomeen muuten ehkä kyllästyy. Ja onhan maailmalla katsottavaa ja koettavaa.

Lars Osterman kirjoitti...

Hajanaisia,

Et varmaan tiedä mutta paikalla oli muistaakseni ainakin kolme naista.
Olisit hyvin sopinut mukaan porukkaan.

Jussi K kirjoitti...

Nyt tarvitaan sitä, että ihmiset alkavat toimia ja puhua politiikkaa siten kuin ennen television tuloa tapahtui eli ihmiset kokoontuivat ja puhuivat asioista. Samoin ennakkoluulot pois ja laitetaan asiat etusijalle joidenkin yksityiskohtien sijaan joilla hyvätkin ehdotukset torpataan kun "se" on se foliohattutyyppi tai jotain vastaavaa.
Minua myös suorastaan raivostuttaa kuulla mitään uutisia valtamediasta oli kyse taloudesta tai terroristeista. Eräs demaripuoluejohtajakin lauantaina esitti että veropohjaa pitäisi laajentaa eli keksiä uusia veroja!!! Eikö tässä mikään riitä? Keksitään vain jotain veroja että saadaan kerättyä rahaa, sairasta!
Tätä propagandaa suötetään valtamediassa, koulussa ja joka paikassa mutta kiitos tämän internetin tieto on alkanut levitä.

Tuo inflaatio on myös jännä juttu - meillehän uskotellaan, että inflaatio on ihan mitätöntä mutta ehkä totuus on jotain muuta jos aletaan tutkia miten rahan ostovoima on laskenut.

Pienviljelijä 50 v. kirjoitti...

Joo, olen myös lopen kyllästynyt koko touhuun. Itselleni asiat ovat selvinneet vasta 2000-luvun puolella. Ensin kiinnosti WTC 11.9.2001 ja sitä kautta syyt sotien aloittamiseen. Kennedyjen & MLK:n murhat. Syyt JFK:n murhaan, ja sieltähän löytyi mm. oman rahan painaminen ilman FEDiltä lainaamista ja JFK:n tappajien jäljet johtivat pankkiireihin.
Aina kun jotain tapahtuu, mieti; kuka hyötyy ja löydät syylliset helposti !
Ulkomaisista lähteistä olen seurannut maailman menoa ja viime vuonna vasta löytyi kotimaisia sivustoja, kuten tämä.
Viljelijäveljille olen suositellut tätä sivua, koska kaikilla ei ole tuo englannin murre kovinkaan tuttu. Täältä löytyy kotimaan kielelle käännettynä samoja juttuja joihin olen toisaalla törmännyt.

Anonyymi kirjoitti...

Hurraa, Lars! Jos mitään asioista ymmärrän, ylläpidät erästä blogosfäärin tärkeimmistä sivustoista.
Totuuden liekki on välttynyt tukahtumiselta vuosisatoja. Aina se on muutamaa hipaissut ja jättänyt vaikutuksiaan löydettäväksi seuraaville polville.
Ristiriita mediasta vyöryvän todellisuuden ja toisaalta tämän blogin sisältämän tiedon välillä ei voisi olla tällä hetkellä kärjistyneempi.
Psykologit osaisivat varmasti pisteyttää ahdistuksen määrän, jota t-demokratiatiedon koskettamat tätä sirkusta seuratessa tuntevat.
Oloa hiukan ehkä helpottaa, että tietää muutaman muun tuntevan samaa ja miettivän, miten asiat mahtavat ympärillämme edetä.
Olen halukas uskomaan Anonyymin (ylinnä) esittämään siementeoriaan. Jo tietäminen ja ymmärtäminen on arvokasta. Ja, kukaties tulee aika, jolloin ajatusten vetovoimaa ei kyetä enää vastustamaan, tieto leviää, ja asiat alkavat selvitä. Sen toivoisi tietysti tapahtuvan mahd. pian, että ehtisi näkemään ja olemaan mukana;).

Anonyymi kirjoitti...

Älä anna periksi vaikka joskus kyllästyttääkin ! Teet tärkeää pioneerityötä ja polku on varmasti kivinen. Muista kuitenkin että ainakin minulle kirjoituksesi ovat avanneet luukkuja joista kurkistaa uudenlaiseen maailmaan. Se pyörii sittenkin!

Tomi kirjoitti...

Yhdyn edellisiin kirjoittajiin: tämä blogi on erittäin tärkeä. Kiitos sinulle, Lars! Totuus on puolellamme, joten jo siksi kannattaa jatkaa.

Olli kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että tämä blogi on jotain todella tärkeää!

Alkaa varmasti tapahtua, kun tämä pankkiirien pimittämä salaisuus alkaa valjeta ihmisille. Kansa alkaa uskoa, että jos näin suuri valhe on saatu aikaan, niin mitä kaikkea muuta sieltä pinnan alta löytyykään!

Tuntuu siltä, että tämä elitistipoppoo on tarkoituksellisesti luonut tällaisia suuria "valheita" kuten WTC-iskut, sotien aloittamiset yms., Kennedyiden murhat, mitkä ovat niin suuria asioita, että ne, jotka niihin puuttuvat totuuden nimissä, on mahdollista hyvinkin helposti tuomita julkisesti vaikka millä nimityksillä, kuten salaliittoteoreetikkoina tai muuten vain tyhminä.

Teet tärkeää työtä Lars!

Anonyymi kirjoitti...

Oot yks kovimmista kundeista Lars!

Vaikka miljoonasta tyypistä yksi olisi vain oikeassa, se yksi on silti oikeassa. Eikä se yksi voi tehdä mitään muuta, kuin kertoa toisille miten asiat ovat. Se, että muuttuuko toisten mielipide ei ole enää tämän yhden totuudenhaltijan päätettävissä, joten siitä on turha murehtia - kunhan tekee voitavansa.

Minun mielestä asiat ovat selkeästi menossa positiiviseen suuntaan. On paljon helpompaa avata keskustelu tänä päivänä monista aroista puheenaiheista kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Myös informaatiota perinteisen median sijaan on enenevässä määrin tarjolla, sinun blogi on yksi parhaista esimerkeistä. Valtavan informaatiomäärän takia ihmiset myös kyseenalaistavat entistä enemmän lukemaansa ja kuulemaansa.

Usko mediaan vähenee, kun porukka heräilee mitä sheisseä se suoltaa. Esim tää sikainfluenssahypetys on selkeesti kääntymässä itseään vastaan, kun ihmiset ei halua ottaa rokotusta ja ymmärtävät (edes), että kyseessä on vain perus flunssa - kauhistuttavan massaepidemian sijaan. Tämä aiheuttaa entistä enemmän epäuskoa median välittämään totuuteen yleensä.

Toi kommenteissa oleva luku, että jopa 10% Suomalaisista tiedostaa näitä asioita on todella mielenkiintoinen peilattuna 100 apinan teoriaan (http://www.wowzone.com/monkey.htm). Ehkä ihmiskunnassakin vielä tapahtuu massaherääminen, elkeitä on ainakin ilmassa!

Anonyymi kirjoitti...

jep, samaa mieltä. pidän itse välillä päiviä etten katso uutisia lainkaan niin ei ota päähän niin paljoo. nytkin se talousnobelisti eilisissä uutissa. huh huh, eihän sillä ollu mitään sanottavaa, joku pankkien palkkalainen vissiin. ihan turhaan se reissaa ympäriinsä jos viesti on se mitä uutisissa oli.

Anonyymi kirjoitti...

hieno juttu tämä blogisi...
kovasti toivoisin, että nuoremmat veisivät tätä asiaa eteenpäin paikkakunnillaan ja kertoisivat keskustelupalstoilla tästä kaikille...
itse olen jo liian vanha muuhun kuin kirjoittamiseen, valitettavasti
nim. 'sapere aude' (=käytä rohkeasti omia aivojasi)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on mahtava blogi, vaikken kaikesta olekaan kanssasi samaa mieltä. Näistä talousdemokratian jutuista kylläkin. Blogin kautta olen päässyt syventymään lisää aihepiiriin (Zarlenga, Cook, Douglas, ym).

Usko pois, eräänä päivänä nousee Suomessa ääni, joka saa muutoksen aikaan ja jota kuunnellaan. Milloin ja kuka, en tiedä, mutta se tulee tapahtumaan.

Siihen asti, pidä valoa palamassa ja palvele sillä lahjalla joka sinulla on!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Lars!

Työ jonka olet tehnyt ja tulet tekemään on äärimmäisen tärkeää ja uskon todella, että totuus tulee johtamaan vielä niin harvalukuisen "joukkomme"
kohti muutosta parempaan!!:)

Jatka samaan malliin! Kiitos.

Panu

Lars Osterman kirjoitti...

Kiitokset kannustuksesta. En kyllä tarkoittanut tällä muuta kuin että oudoksun sitä miten on mahdollista että tämän luokan toimintaohjelman suhteen näyttää vallitsevan täysi konsensus maamme poliittisten puolueiden piirissä.

Miten on mahdollista että jokaikinen puolue ajaa saman vanhan velkatalouslinjan jatkamista? Opposition demaritkin.

Miten on mahdollista ettei yksikään puolue osaa esittää minkäänlaista vaihtoehtoista rahoitusmallia?

Miksei edes Uusipaavalniemi enää tuomitse tätä kestämätöntä velkataloutta?

Miksi kaikki mukisematta hyväksyvät tätä järjestelmää missä valtion pitää velkaantua ja maksella näitä korkomiljardeja ulkomaisille pankeille? Tämähän on ilmiselvää jatkuvaa vapaaehtoista pankkisubventiota.

Luulisi jonkun haistavan palaneen käryä ja vaativan muutosta. Esko Seppänenkään ei suoranaisesti tuomitse tätä velkatalousmallia vaikka monesti on todennut sen vähän oudoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun mainitsit Seppäsen, niin luin jokin aika sitten hänen uusimman pankkikriisiä käsittelevän kirjansa. Seppänen kritisoi hyvin järjestelmää, mutta ei jostain syystä osaa nähdä sille vaihtoehtoa. Hän vain toteaa seisovansa siinä samassa porukassa, joka huutaa velkaelvytyksen perään. Seppäselläkin on ekonomin koulutus, joten hän ei näe metsää puilta, koska on tottunut ajattelemaan tietyllä tapaa.

Anonyymi kirjoitti...

Älä välitä, ei Villekään välittänyt. Osti kuorma-auton lavallisen kukkopillejä ja vain yksi soi.

Jos kalaa aikoo saada, pitää pilkkiä tyhjät avannot ensin.

Tsemppiä.

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko tutustuneet vertaisverkossa toimivaan Bitcoin-rahajärjestelmään? Systeemi on täysin hajautettu ja anonyymi, joten sen valvominen tai sulkeminen viranomaisten toimesta on käytännössä mahdotonta. Rahakannan kasvu on rajattua ja jatkuvasti hidastuvaa.

Lisää infoa: http://bitcoin.sourceforge.net/

Panu Askonen kirjoitti...

Hei Lars!

Sinulla näyttäisi olevan jo melko paljon ihmisiä ajatustesi takana ja käsittääkseni määrä on suht huimassa nousussa.:) Joten kaikesta kyllästymisestäsi huolimatta uskoisin, että hieno työsi tulee kantamaan hedelmää ennemmin tai myöhemmin!

Nyt meidän talousdemokratian kannattajien tulisi vain saada organisoitua "puolueen" toimintaa tehokkaammaksi ja kyetä saattaa oleellinen viesti myös niille ihmisille, joiden käsitykset talouspolitiikasta rajoittuu valtamedioiden syöttäämiin puolueellisiin ns."faktoihin".

Hyvä Lars! Kunnioitan syvästi työtäsi ja toivon vilpittömästi, että puolueen profiili kyettäsiin nostamaan ns. tavan tallaajien keskuuteen!

Tervesin: Panu Askonen

Jouko Piho kirjoitti...

Hyviä ajatuksia.
Minulle ei kuitenkaan selvinnyt, mikä on sitten konkreettisesti vaihtoehto nykyiselle taloussysteemille ja lainarahan ottamiselle. Onko se maan oma valuutta vai?

Lars Osterman kirjoitti...

Jouko,

En tiedä miten monta blogipostausta olet lukenut tai jos esim olet klikannut itsesi noihin linkkeihin joita löytyy ostikon "Tietoa Talosudemokratiasta" alla sivu oikealla puolella. Esitetty kysymyksesi antaisi olettaa ettet ehkä ole katsonut muuta.

Lyhyesti:

-"Rahasta on pulaa"

Rahasta ei voi olla oikeata pulaa koskaan koska ihmiset voivat helposti luoda uutta rahaa ja laskea se liikkeelle eri keinoin tarvittaessa. Jos rahasta ON pulaa niin joko väärät tahot määräävät siitä tai sitten väärät motiivit määräävät niitä jotka hallitsevat maamme rahamäärää tänään.

Valtiovallan eli kansan 100% omistaman pankin Suomen Pankin tulisi luoda tarvittava luotto ja raha Suomeen ilman velkaa. Suomen Pankin tulisi luoda rahaa hallitusta ja demokraattisesti valitun asiantuntijakaartin laskelmien mukaan.

Rahan kuluttaa kiertoon hallitus, ministeriöt sekä muut julkisyhteisöt kuten kaupungit, kunnat jne. Näin julkisyhteisöjen ei tarvitse kerätä maksuja ja verottaa kovin paljon - eikä lainata senttiäkään yksityispankeilta. Valtion velka ja julkisen sektorin velka ovat täysin turhia. Koko velanotto on suoranaista subventiota pankeille ja muutenkin tulonsiirtoa kansalta niille harvoille joilla on rahaa ostaa tuottoisia velkakirjoja.
Usein nämä ovat ulkomaisia pankkeja.

Valtion tulisi myös laskea liikkeelle rahaa perustulon kautta. Tällä ehdotukselle tietämättämät viisatelijat ovat nauraneet tajuamatta mistä on kyse.
Tietysti kaikkien 3000+ euroa palkkaa tienaavien perustulo kokonaisuudessaan palautuu verottajalle. Lisäksi perustulosta tulee osa pysyvää rahakiertoa eikä valtiovallan siis jatkuvasti tarvitse luoda uutta rahaa perustuloa varten. Jos asiantuntijaryhmä katsoo että rahaa on jo riittävästi kierrossa niin silloin kierrätetään jo olemassa olevaa rahaa tähän.

Muistutan vielä että JOS talousdemokratian myötä pankeilta otetaan pois etuoikeus luoda uutta rahaa niin nykyistä velkarahaa tulee poistumaan valtavia määriä lainalyhennysten kautta joten valtiovallalle tulee aikamoinen tehtävä varmistaa että uutta velatonta rahaa lasketaan liikkeelle riittävästi korvaamaan postuvaa velkaa.

Kaikki höpinät inflaatiosta ovat siis silkkaa tietämättömyyttä.

Jouko Piho kirjoitti...

Lars Österman

Kiitos vastauksestasi!
En ole tutustunut sivusi oikean puolen linkkien juttuihin, joten edessä on tiukka opiskelujakso. Luettuani artikkleit palaan asiaan.

MR kirjoitti...

Suurenmoista tekstiä. Minulla on samoja ajatuksia liittyen talousoppiin ja mm. sikainfluenssaan ja ilmastonmuutokseen, vaikka kannatankin esimerkiksi levillä tuotettua öljyä. Olen itse melko pelokas kirjoittamaan blogiini näistä aiheista - pelkona on, jos en olekaan oikeassa. Kaveripiirissäni kuitenkin levitän tietoa siitä, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

On erittäin mukavaa, että samanmielisiä löytyy. Aion tutkia blogiasi mielenkiinnolla.

Terveisin,
Matti R.