keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Nekrologi: The Truthseeker

Otsikko yllä viittaa brittiläiseen nettisaittiin, The Truthseeker, jonka linkki löytyy blogin oikeasta reunasta. Olen itse seurannut saitin ylläpitäjän, Dixon Stewartin uutispostauksia ainakin jo viiden vuoden ajan. Olen usein poiminut monet omat blogilla postaamani uutiset sieltä.

The Truthseeker on aina ollut hyvin valistunut, tarkoittaen kriittinen finanssivaltaa kohtaan, kaavailtua "uutta maailmanjärjestystä" kohtaan ja muutenkin kaikenlaisia, liittoutuneiden sotapropagandasta historiallisiksi tootuuksiksi muodustuneita valtavirtakatsomuksia kohtaan.

Kirjoitan tämän nekrologin nyt siksi että kyseiseen saittiin ei ole enää päässyt kymmeneen päivään. Myös Smoking Mirrors-blogin taustahahmo Les Visible on ottanut näkyvästi kantaa The Truthseekerin katoamiseen internetistä. Tämä on hänen mielestään hyvin huolestuttavaa ja ehkä merkki siitä että internetin vapaus on katoamassa.

Omasta mielestäni tärkein pohtimisen arvoinen asia on se onko The Truthseeker ehkä tällä kertaa kadonnut brittiviranomasten toimesta? Se että sivustolle jatkuvasti on hyökätty on monien mielestä tulkittu siten että se on merkki siitä että The Truthseeker julkaisee joillekin valtapiireille noloja tosiasioita.
Stewart on itse moneen otteeseen, saamastaan vihapostista tulkinnut tilanteen niin että erityisesti poliittisen sionismin linnakkeet olisivat kaikkein agressiivisimmin järjestäytyneiden höykkäysten takana. Ilmankos Les Visible otsikoi postauksensa: The Truthseeker imprisoned in Rothschild castle.

Smoking Mirrors:
I’ve been patient. Each day I go to The Truthseeker web site and find that it’s gone- or still gone- as the case may be.

(...)

The simple answer to most of what is going on everywhere is that humanity has an enemy whose intent is to enslave and torment it and all roads lead to The Rothschild Castle. The intention is clearly stated in the founder’s own words. The solution is for humanity to storm the castle and take back what has been stolen.

(...)

The Truthseeker web site has been a thorn in the side of the ruling elite. The other sites mentioned are also annoyances whose intent is the single most dangerous action that can be contemplated by the psychopath bloodlines; waking the populations up. I would have thought that whatever has happened to The Truthseeker, Rixon Stewart would have found a way to travel to an internet café or a friend’s home and, at the very least, notify me or some other contributor so that the many readers who are concerned about the situation might have some news of what is going on.

(...)

How did those who are in control get into control? It’s quite simple. They got control of a nation’s money supply just as the quote suggests and then it is a simple matter of determining who gets money and who doesn’t. When you can print the money you can control who gets the money and that money can then be used to purchase the infrastructure that administers the nation as well as the information centers that manufacture the news that tells you what to believe. You can purchase the politicians and you can influence legislation. This is why they don’t want The Federal Reserve audited. This is why enormous sums of money have disappeared and no one knows where it went. Uh huh.

(...)

The Truthseeker was shut down by those who oppose the truth and whose profit and control rests upon the relentless manufacture of lies. Other alternative news sites are under attack by agents employed by those who own the S&MSM as well as the governments and the banks and most of everything else. Apparently we have been successful in our work.

PS. Toivon tietysti että selitys olisikin jokin toinen.

PÄIVITYS:
Les Visible said...

I finally heard from Rixon at The Truthseeker. I can tell you he is fine and working on the site. It's just taking him a lot longer to move to the new server and whatever other details are involved.

He'll be back up shortly.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsekkasin truthseeker.com:in äsken enkä huomannut vaikeuksia päästä etusivulle ja sieltä vielä jollekin muullekin siten sivulle.

Sananvapauden voitto?

(* Petri *)

Lars Osterman kirjoitti...

OK..mut tämä ei ole truthseeker.com vaan...

http://www.thetruthseeker.co.uk/

Ja tämä ei edelleenkään toimi ainakaan nyt - klo 21:09 keskiviikkona 16.9

Köpä kirjoitti...

Näyttäisi siltä, että rahanvaltiaille ei riitä pelkät propagandaiskut, vaan kritiikin voimistuessa turvaudutaan sananvapauden rajoituksiin.

Hyvä, Taloussanomien Markku Saksan kolumni amerikkalaisesta propagandasodasta.

Voitto koostuu propagandaiskuista

Kun poliittinen taistelu kiihtyy, amerikkalainen media välittää yhä enemmän propagandaa ja vastapropagandaa eikä niinkään enää uutisia ja niiden taustoja. Media on tehnyt suuresta yleisöstä pelokkaan tenniskatsomon, jonka pää kääntyy puolelta toiselle, kun yhä hurjemmat väitteet lentävät edestakaisin kuin nopeat pelipallot.
Koko teksti http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2009/09/16/voitto-koostuu-propagandaiskuista/200920075/145

Jussi K kirjoitti...

Surullista mutta totta, että nykypäivän media on lähes pelkästään keskittynyt ihan muuhun kuin asiaan.

Charlie Sheen keissi esimerkiksi on saanut jonkun verran julkisuutta mediassa mutta tässäkin vastahyökkäys valehtelee ja välttelee itse asiaa. Asiakeskustelu on kiellettyä. Samoin nyt Obaman kritisointi on aina rasismia (Jimmy Carter viimeisimpänä väittää näin) joten totuus yritetään häivyttää ja luodaan mielikuvia joilla manipuloidaan kunnes ehkä tarpeeksi moni herää todellisuuteen ja joka voi johtaa seuraavaan 9/11 tapahtumaan jolla ihmiset pyritään saamaan ruotuun.

Lars Osterman kirjoitti...

Hyviä uutisia kuulemma. The Truthseeker palaa pian kehiin.

katso tältä blogista mutta kommenttien joukosta tämä kohta alla

Visible said...

I finally heard from Rixon at The Truthseeker. I can tell you he is fine and working on the site. It's just taking him a lot longer to move to the new server and whatever other details are involved.

He'll be back up shortly.