perjantai 3. heinäkuuta 2009

Prof Ravi Batra: An Economic Democracy Revolution on its way

Professori Ravi Batra ennustaa talousdemokraattista vallankumousta amerikkaan ja muuallekin kunhan päästään siihen että USA:n toivoton sotiminen muslimimaita vastaan kaatuu omaan mahdottomuuteensa - moraalittomuuteen, velkaan ja resurssipulaan. Hän ennustaa vallankumouksen alkavaksi vuonna 2010. Huomaa että haastettelu tehtiin syksyllä 2007.

Vallankumous tulee Batran mukaan olemaan hiljainen ja aseeton ja jatkuu 4-5 vuotta. Rahavalta menettää tässä kumouksessa otteensa ja katoaa näyttämöltä vaikuttamasta kaikkeen ja kaikkiin.

Tämän ennustuksen valossa me Suomessa, jotka näemme talousdemokratiassa ratkaisun talouden ja hyvinvoinnin pelastajana, olemme ajan hengessä mukana. Huomaa että Batra puhuu paljon wage gap-käsitteestä eli yleinen palkkakuoppa aiheuttaa hänen mukaansa epätasapainoa kysynnän ja tarjonnan välillä. Ylituotanto aiheuttaa työttömyyttä ja kurjuutta. Kaikki johtuu kuitenkin korrruptiosta eli korruptoituneista virkamiehistä. Palkkojen nostamisen sijaan otetaan velkaa kysynnän "elvyttämiseksi". Moinen pelleily loppuu kuitenkin ennen pitkää omaan mahdottomuuteensa. Tämä aika lähestyy kaikkialla.
There is a limit when debt can´t rise anymore.
Eli kerran vielä - yleinen palkkakuoppa johtuu korruptiosta. Tämä on hyvä tietää meillä Suomessakin - "missä korruptiota ei ole"...

Tässä videot 3/4 ja 4/4:






Who will put an end to monopoly capitalism? Money will disappear from society. Monopoly capitalism will end in the near future.
Batra on täynnä toivoa ja katsoo että ennen pitkää on väistämätöntä että talousdemokratia tulee turmiollisen monopolikapitalismin tilalle. Useimmat hänen ennustuksistaan ovat toteutuneet.
Köyhyys ja nälänhätä katoavat monopolikapitalismin väistymisen myötä.

Batra mainitsee kolme tekijää joita tarvitaan jotta asiat etenisivät toivotusti : "an unpopular war, growing political corrution and economic chaos".

Eli suomeksi: epäsuosittu sota, kasvava poliittinen korruptio ja taloudellinen kaaos.


Huom: PROUT tarkoittaa "progressive utility theory" ja on eräänlainen talousdemokraattinen liike.

1 kommentti:

Prem kirjoitti...

P. Sarkarin Prout-filosofian alkuperäistekstejä on nyt julkaistu osoitteessa http://proutist.fi