tiistai 27. tammikuuta 2009

Päivän kunniaksi - sana vainottujen puolesta

Olen usein miettinyt erästä hyvin hyvin outoa ristiriitaa ja sitä ettei yksikään innokas sydämen ääntään seuraava ihmisoikeusaktivisti tai edes Amnesti International koskaan huomauta tästä. Silti kymmenet ihmiset istuvat vankilassa mielipidevankeina monessa Euroopan maassa. Mistä mahdan nyt puhua?
Puhun siitä yhdestä ainoasta historiallisesti totuudesta mitä ei saa kyseenalaistaa. Puhun siitä yhdestä ainoasta historiallisesta väitetystä rikoksesta mitä ei edes saa tutkia nykytieteen keinoin. Ja jos tutkii niin tuloksia ei ainakaan saa julkistaa. Puhun siitä ainoasta väitetystä megarikoksesta mihin liittyvää myöhempää todistuaineistoa ei ole lupa huomioida. Pyhitetty uhriluku on tasan kuusi miljoonaa. Se on sellaiseksi jäädytetty vaikka tuotaisiin esiin mitä tahansa todisteita jotka viittaisivat toisenlaisiin lukuihin. Jokainen joka esittää muita lukuja joutuu vainojen kohteeksi. Muistakaamme näitä henkilöitä minuutin hiljentymisellä.

Tästä syystä olin tippua tuolilta aamukahvia juodessani kun kuuntelin uutisia:

Ylen uutiset tänään klo 08.00: [min 13:45-14:08]

"Tänään vietetään kansainvälistä vainojen muistopäivää. Tammikuun 27. on Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen vuosipäivä. Natsisaksan kansallisosialistien suorittamassa kansanmurhassa kuoli arviolta viidestä seitsemään miljoonaa juutalaista, 30-luvun lopussa ja 40-luvun alussa".

Huomasitko? Missään vaiheessa ei puhuttu pyhästä kuudesta miljoonasta!

Ruotsinkielisessä uutislähestyksessäkään ei sanottu pyhää lukua kuusi. Radio Vegan uutisissa oli vielä edellisen lisäksi lopussa lisäys missä lakoonisesti todettiin että keskitysleireissä kuoli yhteensä peräti 11 miljoonaa vankia. (vrt 2. Maailmansodassa yhteensä 60-70 miljoonaa)

Minä en itse tiedä enkä voi tietää mitä siellä leireillä tapahtui mutta koen olevani kykenevä järkeilemään itsenäisesti ja luottamaan omaan inuitiooni useimmissa kysymyksissä ja niin tässäkin. Ja minulla on tähän peräti lupa. Kaikilla muillakin on. Kaikilla on lupa olla mitä tahansa mieltä mistä tahansa asiasta ja myös esittää se tulematta vainotuksi.
Everyone has the right to freedom of opinion and expression; this right includes freedom to hold opinions without interference and to seek, receive and impart information and ideas through any media and regardless of frontiers.
Article 19: Universal Declaration of Human Rights


Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

(19. artikla, Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus)

Mutta ihme ja kumma on siis sittenkin niin ettei artikla 19. enää päde kun lähdetään puhumaan keskitysleirien uhreista. Ja huomaa - minä en kiellä mitään enkä missään nimessä kiellä etteikö erinäisiä kamaluuksia olisi tapahtunut toisen maailmansodan aikana. Suomessakin oli Jatkosodan aikana piikkilangalla ympäröityjä vankileirejä joihin oli kasattu vajaat 60.000 ihmistä joista reilut 19.000 kuoli lavantautiin, hygienian, lääkkeiden ja ravinnon puuteeseen.

Tässä linkki erääseen ohjelmaan joka lähetettiin Ruotsin televisiossa 21. tammikuuta 2009.
Ohjelman nimi on Uppdrag Granskning. Kyseisessä ohjelmassa haastateltiin erästä katolilaista piispaa joka rohkeni olla eri mieltä vallitsevan käsityksen kanssa. Minä en sano että piispa olisi oikeassa tai väärässä - kunhan välitän linkin jokaisen katsottavaksi.
Del 2 av 22: Det svenska korståget. Kyrkoherden som lämnade Svenska kyrkan gör nu gemensam sak med högerextremister och förintelseförnekare för att göra Sverige katolskt igen. Programledare: Karin Mattisson.
Voin myös todeta että maailmalla ja erityisesti Saksassa syntyi aikamoinen häly jo ennen ohjelman lähettämistä. Piispa on vähintäinkin ns liemessä - eikä kukaan näytä välittävän Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklasta 19. Saksa vaatinee pian piispan vangitsemista ja lähettämistä Mannheimin vankilaan 5-6 vuodeksi kaltereiden taakse pelkistä julkisista sanomisistaan Ruotsin TV:ssä.

Päivitys Mike James raportoi Saksasta:
Anyone in Germany who publicly denies the propagandistic narrative upon which the terrorist state of Israel was established or questions any one of the many anomalies extant in the doctrine of official “history,” faces a maximum penalty of five years in jail.

Indeed, two German scholars, Ernst Zundel and Germar Rudolf were illegally abducted from the United States and imprisoned for presenting scientific evidence that a phenomenal hoax called the “Jewish Holocaust” had taken place.

Zundel’s lawyer, Sylvia Stolz, was herself imprisoned for three years in January of 2008 simply for presenting supportive evidence on behalf of her client. British historian David Irving was snatched by police on a private trip to Austria and imprisoned for once having presented verifiable proof that the gas chambers in Auschwitz were constructed as propagandistic museum pieces in late 1948.(....)
Smoking Mirrors blogilla oli myös varsin rohkea kirjoitus missä ihmetellään tähän aiheeseen liittyviä kymmeniä vakavia ristiriitoja melko laajalti. Epäileville Tuomaksille suosittelen jokaisen linkin avaamista. Tässä pieni parin rivin poiminta:
I wasn’t in Germany during the war so I have no idea what happened. However… there is this figure of six millions Jews being murdered in concentration camps. Strangely enough, this figure was being thrown around for decades before the war even occurred. In 1919 this figure was being discussed.



Blogi kannattaa lukea ja ihmetellä. Oli sitten lopputulos tai totuus mikä hyvänsä niin jokainen myöntäköön että asiassa on todella paljon ristiriitoja.
Punaisen Ristin raportit pistävät jo miettimään mistä oikeasti mahtaa olla kysymys kun arvostetun riippumattoman kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestön raporttejakin kylmästi väitetään väärennöksi. (ktso kuva)

Aivan varma on että artikla 19. pitäisi päteä tässäkin asiassa - niin tabu se ei voi olla. Eikä totuutta pitäsi tarvita lailla suojella. Eikö se totuus yleensä aina pulpahda esiin ihan itsestään ennen pitkää. Stalinin gulagit paljastuivat ennen pitkää. Punaisten khmeerien hirmuteot myös.

Korostan edelleen tässä lopuksi että minä en väitä muuta kuin että tämä asia on täynnä ristiriitoja ja katson että Euroopan Unionilla on kaikki syyt katsoa itseään peiliin ennen kuin lähtee vaatimaan että jossain Kiinassa, Irakissa, Turkissa tai Afganistanissa pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia. Minusta EU-mailla on kaikki syy siivoa oma piha ennen kuin moittivat naapurin pihaa. Artikla 19 kunniaan EU-maissa myös!

Todettakoon vihoviimeiseksi että Suomessakin on mielipidevankeja mm aseistakieltäytyjät kuulunevat niihin. Tavallaan totaalikieltäytyjiä jopa vainotaan valtiovallan puolesta. Ns "kettutyttöjäkin" lienee vangittu pelkästään kirjallisten julistuksiensa vuoksi? Onneksi sentään se "Juhannustanssit"- jumalanpilkkapykälä on poistettu rikosoikeuden piiristä. Vanhoillislestadiolaisten piireissä ruodusta poistuneita sukulaisia suljetaan yhteisöstä ja vainotaan? Ehkä muissakin vapaakirkoissa on sama käytäntö? Tiedätkö muista? Jos tiedät niin kommentoi.

Päivitys : www.rense.com-sivulta löytyi tällainen kuva. Jokainen voi sisimmissään pohtia aihetta ja mitä kysymyksiä se herättää.



Päivitys 28.2 2009

Eräs Horst Mahler on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankeuteen siitä että oli julkisesti sanonut että "the holocaust is the biggest lie in world historiy". Aika pienestä moinen kakku.

Mahler lopputoteamus: "I have resolved to expose this Talmudic perfidy, that over and over again I will call a lie a lie and oppose it with the truth. I have sworn to my people never to give up in this fight against the Holocaust® religion."

Huomaa samalla että asianajaja Sylvia Stoltz joutui myös linnaan vain siksi että puolusti syytettyä. Linkissä kuvat ja lisätiedot.

Tällaisessa Euroopassa asumme ja vaikutamme. Voiko yksikään eurooppalainen siis mennä tuomitsemaan toisia maita ihmisoikeusrikkomuksista. Tekopyhää ja halveksuttavaa touhua.

11 kommenttia:

Nekronomi kirjoitti...

Itelläni ei ole mitään ropleemaa ns. virallisen totuuden hyväksymisessä tuossa asiassa, mutta pakko kyllä sanoa että on vähintäänkin hölmöä jos asiaa ei saa kyseenalaistaa. Tästä pitäisi puhua laajemmaltikin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos oletetaan, että World Almanacin tiedot juutalaisten määrästä pitävät paikkansa, niin pelkästään sen perusteella voi sanoa, että kuusi miljoonaa on törkeää liioittelua:

World Almanac v. 1940, s. 129: 15 390 359

World Almanac v. 1949, s. 289 15 713 638

Taivaan totta on myös se, ettei asiaa sallita kenen tahansa tutkia tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttäen.

Anonyymi kirjoitti...

http://moranen.blogspot.com/

Lars Osterman kirjoitti...

Niin, vielä sananen. Varmaa on vain se että kukaan meistä ei voi tietää mitä oikeasti tapahtui ja mitä ei tapahtunut. Sotapropaganda on sotapropagandaa ja totuus on totuus. Minusta kaikkia kiviä pitää kääntää vaikka se sattuisikin. Jokainen PR-toimisto varmaa neuvoisi päinvastoin.

Nekronomi totesi että hänelle sopii virallinenkin versio.

Pyytäisin kuitenkin harkitsemaan tuonlaista kantaa sillä eikö ole niin että jos on edes pieni mahdollisuus että virallinen versio on väärä niin kyseessähän on maailman laajin oikeusmurha.

Toivottavasti näin ei ole - mutta pieni epäily on täysin oikeutettu kanta nykytiedon valossa. Vai eikö ole?

Ja vielä varmistus: Minä en todellakaan "kiellä mitään" enkä kehota "kieltämään mitään" - mutta kehotan jokaista joka ehtii tutkimaan asiaa omin neuvoin.

Väitän myös että tästä pitää voida keskustella ilman liian syvällisiä emootioita ja tulematta leimatuksi, vainotuksi tai vangituksi.

Lisäksi: Minä en vihaa ketään, en kehota vainoamaan ketään enkä allekirjoita minkäänlaista väkivaltaa joten tänne on turha tulla syyttelemään ketään.

Anonyymi kirjoitti...

Historia on vääristynyt.

Joitain asioita ei saa tutkia seuraamuksitta. Virallista totuutta tai järjestystä ei saa kyseenalaistaa.

"Se on paholaisten touhua, nyt turpa kiinni, perse penkkiin ja toista perässä."

Tämä on melko hupaisaa - ihan vain tutkimisen estäminen saa ihmiset tutkimaan asioita yhä enemmän.

Mitä enemmän ihmistä yrittää hallita, sitä palavammin hän vastustaa.

Kysymys on loppujen lopuksi vain tahdosta. Kuka murtuu, kuka murtaa.

Se, joka ei murru, muuttaa maailman.

Aragon kirjoitti...

Majdanekin kohdalla kuolleisuuden virallinenkin pudotus on ollut valtavaa. Aluksi arvioitiin 1,38 miljoonaan kuolleen siellä, mutta nykyisin lukumäärä lienee noin 50000. (yli 95 prosentin pudotus)

Auschwitzista täytyy muistaa, että Puola oli Neuvostoliiton vaikutuspiirissä, ja luvut neljästä miljoonasta olivat lähtöisin juuri Neuvostopropagandalta, ja pomppasivat esiin melkein heti kun Auschwitz vapautettiin. Ehkä tästä syystä neljän miljoonan legendaa pidettiin yllä myös Auschwitzin kyltissä.

Mutta lännen tutkijapiireissä "neljän miljoonan" lukua ei ikinä hyväksytty, ja kuolleiden määrä on suhteellisen yksimielisesti arvioitu noin miljoonaksi ainakin vuodesta 1961, jolloin Raul Hilbergin teos Destruction of the European Jews ilmestyi. Itseasiassa komandantti Rudolf Hössin valaehtoisen lausunnon luvut yhteenlaskemalla päädytään lukuuun 1,13 miljoonaa, joka on jo lähellä nykykäsitystä.

Jos revisionistit olisivat lukeneet mitä Gerald Reitlinger kirjoitti jo vuonna 1968, niin koko meteliä putoavista kuolinluvuista ei olisi syntynyt:

[T]he figure of four million has become ridiculous. Unfortunately, Russian arithmetic has blurred the stark and Inescapable fact that 800,000 to 900,000 human beings perished
in Auschwitz, its gas chambers and its camps.

Lars Osterman kirjoitti...

Aragon,

Olet varmaan lukenut siitäkin miten Nürnbergin tuomioistuimen syyttäjäpuoli toimi.
Eli mitä ilmeisimmin Hössin kivekset olivat jo murskattu kertaalleen kun hän "tunnusti" tai "allekirjoitti".

Jos kerran tutkijapiireissä asiat ovat noin pitkään jo olleet selvillä niin selitäpä sitten miksi YLE-uutiset vuonna 2009 sanoo "5-7 miljoonaa" ja miksi ihmisiä edelleen vangitaan vain siksi että rohkenevat ilmoittaa käsityksenään jotain muuta kuin se pyhä kuusi miljoonaa...?

Aragon kirjoitti...

Nürnbergin oikeudenkäyntien kritiikki on tuttua, koska olen joskus jopa lukenut revisionistikirjoja pdf-muodossa (yllättyisit miten paljon muuta antisemiittikirjallisuutta olen lukenut).

Kyse ei nyt ollut siitä, oli Hössin lausunto totta, vaan siitä, että onko virallisesti Auschwitzissa kuolleiden määrää laskettu kaikessa hiljaisuudessa, mitä ei ole tapahtunut. Eli mainstream-tutkijoiden keskuudessa Auschwitzin luonne ja kuolleiden määrä on pysynyt suhteellisen yhtenäisenä.

miksi YLE-uutiset vuonna 2009 sanoo "5-7 miljoonaa"

Arvostetuista tutkijoista Gerald Reitlinger päätyy lukuun 4,1-4,6 miljoonaa ja Raul Hilberg lukuun 5,1 miljoonaa, joten mitään yksimielisyyttä juuri kuudesta miljoonasta ei käsittääkseni ole. Tuntuu että seitsemän miljoonan luku on toimittajan oma keksintö, ja vain tasapainoa, jotta keskiarvo asettuu kuuteen miljoonaan. Ja 5-7 miljoonan hajonta selittyy osittan sillä, että Itä-Euroopan juutalaisväestöstä olevat tilastot ovat epäluotettavia jo vähintään sentakia, että valtioiden rajat ovat vaihtuneet alueella.

Tämä on yksi kysymyksiä, joista mainstream keskustelussa väitellään. Ohessa muutamia muita "kuumia kysymyksiä" joista ei ole yksimielisyyttä.

Missä vaiheessa tuhoamisesta päätettiin?
Mikä oli tavallisten saksalaisten rooli?
Oliko Hitler jotenkin poikkeava?

...miksi ihmisiä edelleen vangitaan vain siksi että rohkenevat ilmoittaa käsityksenään jotain muuta kuin se pyhä kuusi miljoonaa...?

Vangitsemisissa kyse on lähinnä valtion suorittamasta poliittisesta ajojahdista, eikä sinällänsä osoitus että jonkinasteista konsensusta ei vallitsisi. Omasta mielestäni revisionistit saavat vain marttyyrien sädekehän tyhmien holocaust-lakien takia.

Nekronomi kirjoitti...

"Nekronomi totesi että hänelle sopii virallinenkin versio."

Kyllä sopii juuri sen vuoksi että kyseinen määrä kuolleita sinne sun tänne ei mielestäni pitäisi vaikuttaa nykyisenkaltaisesti siihen mitä Israel tekee ja miten sen toimia katsotaan sormien läpi. Joku saattaa olla eri mieltä.

Lars Osterman kirjoitti...

Aragon,

Tuosta tulee heti mieleen se miksi sanoin sinua alussa "vahtikoiraksi" ja tarkoitin sillä "poliittisjulkisesta rahoituksesta riippuvaista valtavirtakäsitystä valvovan asettuneiston vahtikoiraa" - enkä minkään juutalaisten hauvelia.

Olet siis lukenut kaiken hyvinkin ristiriitaisen revisionistisen aineiston läpi - eikä se ole tehnyt sinuun (fiksuun) tippaakaan vaikutusta vaan pidät "poliittisesti korrektia linjaa ajavien versiota historiasta paikkansapitävänä - ja tätä samaa tuot julki vähän joka kommentissa.

Vaikka hyvinkin tiedät että salaliitot jyräävät maailmalla ja ovat sen tehneet lähes aina - silti kiellät sen koska se on "poliittisesti korrektia" ja voi vaikuttaa työprojekteihin tai toimeentuloon?

Ehket tietoisesti toimi vahtikoirana mutta otat sen roolin silti yhä selvemmin.

Noista luvuista se taas näkyy - ja myös noista "polttavista kysymyksistä" joita äsken toit esiin.
Käytännössä viestit blogin lukijoille että historiantutkimus tässä yhdessä ainoassa kysymyksessä olisi tallannut paikallaan sitten 1947.
Ja vaikka kuuden miljoonan yhteismäärästä on kadonnut siellä 95% - täällä 90% - ja jossakin 2.5 miljoonaa uhria niin summa on peruuttamattomasti edelleen se oikea eli pyöreät 6. Hilberg Rules.

No oli miten oli. Oikeus ja totuus voittaa vielä joskus. Toivotaan että nykypolvien kaikki sijaiskärsijät olisivat armollisia kostossaan.

Saippuankeittämistarinaa levitettiin 50 vuotta ennen kuin se sitten myönnettiin tekaistuksi.

Lampunvarjostintarinaa levitettiin myös n 50 vuotta ennen kuin se myönnettiin tekaistuksi.

Etkös ole huomannut että viime vuosikymmenten saatossa virallisen tarinan puoltajat ovat joutuneet perääntymään ja perääntymään askel askeleeltä. Ilman tuota 5-vuoden kakun uhkaa perääntyminen olisi edennyt huomattavasti pidemmälle vaikka Hollywood on tehnyt kaikkensa ja tuottanut yli sata elokuvaa joissa virallinen versio joka kerralla saa ehdotonta tukea ja vanha vihollinen demonisoidaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Raha virtaa tiedät minne - ja ihmekös että virtaa Mike James kirjoittaa mm The Truthseeker ja rense -saitilla että monen saksalaisen mielestä maa on oikeastaan edelleen miehitetty vaikka miehittäjä sanoo itseään Natoksi.

Mutta joo - tutkimustyön rahoituksen poliittiset ehdot jyräävät varmaan luovuuden ja rohkeuden - ja ohjaavat tutkimaan sellaista mistä ei selviä mitään tärkeätä tai oleellista. Kunhan näperrellään.

Ihan kuin syöpätutkimuksessa. Jos olet todellinen Griffin-fani tiedät mitä tarkoitan.

The politics rules !

PS vielä yksi juttu - se sun ad hominen. Olet itse minusta aika nopea leimaamaan ihmisiä antisemiiteiksi ja kirjallisuutta antisemiittiseksi vaikka ehkä pikemminkin kyseessä on ihmisiä jotka vähät välittävät kaikista uskonnoista, roduista, etnoryhmistä ja kieliryhmistä - ja yksinkertaisesti vaan eivät erityisemmin perusta valheista ja patologisisten valehtelijoiden saduista joilla on yritetty kerätä kohtuutonta ja ns "hc-survivoreille" lainkaan kulumatonta sympatiaa ad nauseum.

Tai kuten Smoking Mirrors blogissa todettiin kerran: what if the truth is antisemitic?

Aragon kirjoitti...

Olet... lukenut kaiken hyvinkin ristiriitaisen revisionistisen aineiston läpi - eikä se ole tehnyt sinuun (fiksuun) tippaakaan vaikutusta...

En ole itseasiassa ottanut kantaa suuntaan tai toiseen revisionisti vs. virallinen selitys-kiistassa, vaan osoittanut virheen argumentoinnissasi. Oma kiinnostukseni revisionisteihin on sama kuin Raul Hilbergin, joka kirjoitti joskus näin: ”If these people want to speak, let them. It only leads those of us who do research to to re-examine what we might have consiered as obvious. And that's useful to us.”

Vaikka hyvinkin tiedät että salaliitot jyräävät maailmalla ja ovat sen tehneet lähes aina - silti kiellät sen koska se on "poliittisesti korrektia" ja voi vaikuttaa työprojekteihin tai toimeentuloon?

Kiellänkö salaliitot? En välttämättä niinkään. Mutta mikäli salaliittoihin uskominen tarkoittaa, että nielee Rakovskin ”kuulustelun” (olen mainitsemistani syistä täysin varma että se on väärennetty) sekä Makowin ja Icken & co. dokumentoimattomat väitteet sellaisenaan, niin tässä mielessä en usko salaliittoihin. Näiden sivustojen tutkijat monesti lainailevat toisiaan ristiin, ja uskovat itsekin että väitteet muuttuvat tosiksi kun niitä riittävän monta kertaa toistelee. Lähteiden dokumentoinnin tarkoitus on se, että lukija voi toistaa tutkijan tekemän prosessin. Lähes aina salaliittotutkijoiden ”tutkimus” on sitä, että ”kävin tällä sivulla, ja siellä X, Y tai Z kirjoitti näin.”

Toimeentulosta... vähän yli 20 vuotiaana trukkikuskina tuskin pelkään työnantajani irtisanovan minua näkemysteni takia...

Olet itse minusta aika nopea leimaamaan ihmisiä antisemiiteiksi ja kirjallisuutta antisemiittiseksi

Ehkä oli väärin sanoa revisionistikirjoja antisemiittisiksi sinällään (ADL lienee eri mieltä), ja sana ”antisemiitti” on jossain mielessä uuskieltä, eli menettänyt originaalin merkityksensä. En muista syyttäneeni ikinä ketään henkilöä antisemiitiksi (tarkista mitä olen kirjoittanut jos et usko). Linkki antisemiitteihin syntyy koska revisionistikirjat löytyvät netistä vain lähes poikkeuksetta sivustoilta, joissa levitellään myös antisemiittikirjoja. Lisäksi monet revisionisit ovat antisemiittejä, tai ainakin käyvät luennoimassa antisemiiteille.

Käytännössä viestit blogin lukijoille että historiantutkimus tässä yhdessä ainoassa kysymyksessä olisi tallannut paikallaan sitten 1947. Ja vaikka kuuden miljoonan yhteismäärästä on kadonnut siellä 95% - täällä 90% - ja jossakin 2.5 miljoonaa uhria niin summa on peruuttamattomasti edelleen se oikea eli pyöreät 6. Hilberg Rules.

Joku huuliveikko typisti joskus jälkimmäisen argumenttisi näin: ”jos korissa on 6 omenaa ja otat sieltä pois 3, niin jäljelle jää Holocaust-tutkijoiden mukaan 6 omenaa” ... nokkela supliikki, mutta valitettavasti metsään. Eli väännetään nyt rautalangasta tämäkin...

Huomaa aluksi että mitään Holocaust-tutkimusta ei oikeastaan edes ollut pitkään aikaan Nürnbergin jälkeen, eli ainoaksi lähdemateriaaliksi jäivät neuvostopropagandan antamat tiedot sekä itse oikeudenkäynnin tutkintatulokset, joihin jäi paljon virheitä. Neuvostopropagandan luvuissa esiintyy seuraavia tietoja: Treblinkan 3 miljoonaa, Auschwitzin 4 miljoonaa ja Majdanekin 1,38 miljoonaa kuollutta. Jos lasket pelkästään nämä luvut yhteen, niin 6 miljoonaa ylittyy selvästi, joten niitä kohtaan oli skeptisismiä alusta alkaen.

Vuonna 1961 Holocaustista ilmestyi Hilbergin tutkimus Destruction of the European Jews. Kirja oli luonteeltaan omalla tavallaan revisionistinen, koska se kyseenalaisti suuren osan aiemmista käsityksistä. Hilberg antaa tuhoamisleireillä kuolleiden määrästä seuraavanlaisen yhteenvedon:

Auschwitz 1 000 000; Treblinka 750 000; Belzec 550 000; Sobibor 200 000; Chelmo 150 000; Majdanek 50 000

Huomaa ensiksi, että löydät nämä luvut lähes tällaisenaan myöhemmistäkin tutkimuksista. Ja toinen tärkeä havainto: näistä luvuista ei ole myöhemmin kadonnut ”90%”, ”95%” eikä ”2,5 miljoonaa”. Johtopäätös: valtavirran tutkijat eivät ole puhuneet ”4 miljoonasta Auschwitzin uhrista” eivätkä paljon mainostetut kuolinluvuista tehdyt vähennykset vaikuta mitenkään Hilbergin laskemiin määriin, koska Hilberg on jo tehnyt nämä vähennykset.

Tämänkin sai nyt selittää kolme kertaa, mutta ehkä nyt tajusit pointin.