tiistai 4. joulukuuta 2007

Kokoomuksesta ja vähän muustakin

Tuli postia:"Uusi puolue voisi olla hyvä, mutta miten olisi esimerkiksi Kokoomuksen kaappaaminen vähän samaan tapaan kun Ron Paul tekee Yhdysvalloissa
Republikaanipuolueelle". Niin - Kokoomus ja The Republican Party.
Tässä pitkä vuodatukseni vastaukseksi.

Kansallinen Kokoomus, vaikka nimellisesti ajaakin vapautta ja vapaata markkinataloutta ei ole mielestäni koskaan puolueena edustanut pyrkimystä taloudelliseen demokratiaan eikä todelliseen Vapauteen.
Tällä tarkoitan vapautta myös kansainvälisen pankkimaailman luotto- ja korkokahleista - eli nykyisestä rahoitusfasismista, missä liikepankit valtiovallan luomien säädösten avulla imevät sosiaalista energiaa kansalaisista. (vrt Kjeld Heising pitää valtioita pölynimureina joiden avulla vaurautta imuroidaan ihmisilta kansainvälisille pankeille ja näiden omistajille)

Taannoisessa 90-luvun ns löysän rahan jälkeisessä pankkikriisissä valtio luonnollisesti tuki pankkeja eikä kansalaisia. (kuten esim. Esko Seppänen monasti on todennut) Pankkituki oli silloin luokkaa 40 mrd mk eli 7 mrd euroa. Muistutan myös siitä että samalla valtiovelkamme kasvoi muutamassa vuodessa 400 mrd markkaa. 85% Suomen valtionvelasta on ulkomaisissa käsissä. Jos kansa vaan tietäisi tosiasiat tästä - niin moni 90-luvun isokenkäinen päättäjä ei kehtaisi näyttäytyä tämänvuotisissa Linnanjuhlissa...

Kokoomuksen piirissä en myöskään ole havainnut elonmerkkiä sellaisesta valistuneistosta joka oikeasti ymmärtäisi kyseenalaistaa sitä miksi esim valtionvelkaa on haettu ulkomailta. Entä miksi budjettialijäämärahoitus (ennen euroaikaa) ei ole voitu tehty suoraan Suomen Pankin fiat-markkarahoituksella ? Tällöin korot olisivat ohjautuneet takaisin budjettiin ja korkotaakkaa ei olisi. Ja minulle on aivan turha tulla kiljumaan että esittämäni ratkaisu tuottaisia inflaatiota.
On nimittäin niin että jos asioita tutkii syvällisemmin niin tajuaa että perusmörkö nimeltä inflaatio johtuu aivan muista tekijöistä kuin siitä että valtion hallinnoima pankki luo valtiolle uutta lisärahaa. (HUOM: korollinen pankkiluotto josta joutuu maksamaan enempi takaisin kuin mitä pankilta sai taas aiheuttaa inflatiota mitä suurimmassa määrin - paitsi jos koron maksaa "omenoilla, perunoilla tai ahvenilla" joita itse saa luonnosta vastikkeetta)

Mutta edelleen Kokoomuksesta. Kokoomus ajaa innokkaimmin korkopolitiikasta johtuvaa talouskasvua ja kaikenlaista kasvua ja taloudellista pullistelua ihannoivaa politiikka. Tajuamatta sitä että tällöin samalla suostutaan perinteiseen korkotyranniaan ja jatkuvaan taloudelliseen ajolähtöasetteluun. Toisaalta nykypoliikka ei juurikaan salli vaihtoehtoja. Vihreillä sentään on otsaa ja selkärankaa kyseenalaistaa talouskasvua ja sen ihannoimista viittaamalla kestävään kehitykseen. ( "jotta maailma pelastuisi") Vihreiden muu viherfasismi ei minulta saa pisteitä. Olisi aika tajuta että poliittisesti vaadittu %-talouskasvu on exponentiaalista eli 2% talouskasvun absoluuttinen euromäärä tänään voi hyvinkin vastata 10% talouskasvua esim. 60-luvulla. Siis jos kasvuprosentti on sama niin kasvu on joka vuosi suurempaa - silkka mahdottomuus ja vastoin kestävää kehitystä ! Onko näihin nykyisiin vallitseviin oppeihin ollenkaan mitään poliittista vastarintaa tai edes vaihtoehtoista tarkastelutapaa ?

Edelleen - kokoomusväki näyttää ihannoivan suuryrityksiä ja tukisi varmaan näiden vientiponnisteluja tajuamatta sitä että jokaisen vientiylijäämäeuron myötä maassamme syntyy reaalipääomavajetta vaikka pankkitili näyttääkin kasvavan virtuaalinumerovaluttaa. Vai kuulostaako vaihtokauppa sahatavara vastaan esim Tanskan digibitsit (näppiksellä tuotettuja sähköisiä numeroita tilillä pankin tietokoneessa) hyvältä kaupalta ?

Kokoomuksessa (niin kuin muissakaan puolueissakaan) ei tajuta että ylijäämäviennin kohdemaiden yhteiskuntaan syntyy ongelma kun kauppataseen alijäämä jättää rahavajeen joka joudutaan paikkaamaan uudella korollisella pankkiluottorahalla jolloin kohdemaan kansalaisten velka- ja verotaakka kasvaa entisestään. Haluaisimmeko itse olla maa jolla on kauppataseen alijäämä ? Muistutan siitä että kansainvälinen kauppa aina on nollasummapeli missä toisen ylijäämä on toisen alijäämä. Onko viennin ihannointi oikeata politiikkaa ? Bretton Woods sopimuksen keskusteluissa ehdotettiin eräänlaista bilateraali-clearingkauppaa jolloin jokaisen maan olisi kuulunut myös tuoda omaa vientiä vastaava määrä kauppakohdemaasta. Ehdotus hylättiin USA:n painostuksesta (Harry Dexter White)

Monetarismipoliiitikan untuvikko kokoomusministeri Katainen ei vakuuta, eikä näytä tajuavan kansantaloudellisia perusasioita vaan haluaa lyhentää valtionvelkaa toteutuneen 2006 talousarvion ylijäämällä. Suomi olisi voinut lyhentää valtionvelkansa suoraan Suomen Pankin omalla fiat-rahan rahoituksella. Nyt allekirjoitettu Maastrichtsopimus ja suostuminen EKP:n ja EU-komission ylivaltaan estää tämän ainakin muodollisesti. (EU-komission kasvatti Liikanen käytännössä) Suostuisiko kansa maksamaan valtiovelan korot ja lyhennykset jos saisi tietää että koko Suomen valtion velanotto on oikeasti ollut vain yks vaihtoehtoinen poliittinen ratkaisu ja sellainen missä politiikot ovat suostuneet siihen että valtio imuroi energiamme pankkialan loisille ??

Kokoomuksen piirissä ei selvästikään myös tajuta sitä että Nato yhdessä jenkkien ja brittien kanssa edustavat destruktiivisuutta ja aseiden hirmuvaltaa. USA ja Nato ovat yhdessä kylvänneet uraania maailmaan jo 400.000 hiroshimapommin verran - ja jatkavat tätä ilman minkäänlaisia estoja tai moraalista empimistä.
Näistä syistä natopuoluee edustaa minulle lähinnä rikollisuutta ihmiskuntaa vastaan ja suoranaista pahuutta...tai vaihtoehtoisesti tyhmänlaista sinisilmäisyyttä, tietämättömyyttä tai tosiseikkojen kieltämistä.
Nato lisää lisäksi kaikkien jäseniensä aseistusta (=velkaantumista+verotusta) sekä kylvää USA:n kanssa tietoisesti kuolemaa maailmaan (esim Afganistan, Irak) että toteuttaa ylikansallisten CFR:n, RIIA:n, TC:n, Bilderbergiläisten ja Rooman Klubin "population control" politiikkaa. (googlaa jos et tunne järjestöjä) Siis kuka haluaa oikeasti Natoon ?

Kokoomus ei myöskään tajua että EU:stä olisi päästävä irtaantumaan ihan samoista syistä kuin joku Ron Paul haluaa purkaa Washingtonin "big government" byrokratian ja siirtää päätäntävalta takaisin osavaltiolle ja jos mahdollista vielä lähemmäksi ihmisiä ja kansalaisyhteiskuntaa.
Kokoomuksen hyväksynnällä Suomeen on tänä syksynä lisäksi muodostettu uusi megalomaaninen ministeriöhirviö. Byrokratian huippulaitos. Tosin päässyyllinen on keskusta.

Kokoomus on lisäksi päässyt haluaamiinsa valtionvallan ohjaimiin ja istuu nyt hallituksessa kiitos mainostekstinikkareiden : "työväen presidentti" ja "vähäosaisten puolella" - "lisäpalkkaa hoitajille".
Kuvaavaa on että sairaalloisesti EU:ta ja sen ylikansallista hegemoniaa ylistävä Alexander Stubb valitsi juuri Kokoomuksen puolueekseen ja pyrkii sen puitteissa toteuttamaan federalistisia visiotaan EU:sta - uudesta Suur-Neuvostoliitosta. Haluammeko tällaista ?

Kokoomusministerit liehittelevät vuoro vuoroin Washingtonin nykyhallinnon ja sotarikollisten edessä. Häkämies ja Kanerva nuolevat saappaita minkä ehtivät tajuamatta että oikeasti meitä ei uhkaa Venäjä-Venäjä-Venäjän kansallismielisyys vaan nykyisten globalistien ja internationalistien päiväuni "Uusi Maailmanjärjestys". Kyseinen New World Order-politiikka sai potkua Washingtonin sotateollisuusliittymän sisäpiirien tehtaileman "false-flag-terror" tempauksen; 9-11 myötä. Todennäköisimmin johtavat Lontoon 7-7 pommien jäljet samaan sylttytehtaaseen. Kysymys. Suostummeko siis edelleen kiltisti pussittamaan shampoomme ennen kuin astumme lentokoneeseen ? Suostummeko anaalitähystykseen ?
(Psst: Italian ex-presidentti Cossagio paljasti hiljan että 9-11 taustalla olivat CIA ja Mossad - ja että tämä on ollut yleisesti tiedustelupiirien tiedossa jo vuosia. Kaikki puheet al-qaidan tai bin Ladenin syyllisyydestä ovat siis mitä ilmeisimmin poliittisia emä- ja hätävalheita)

Meitä ja vapauttamme ei siis uhkaa Venäjä vaan lähinnä tuorehko petosvyyhti nimeltä "terrorismin vastainen sota". Tämän varjolla ollaan luomassa uutta kyttäily-yhteiskuntaa mitä ex-DDR-johto katselisi kateellisena. Seurauksena sekä Brysselin että Helsingin jeesmiesten (ministerien ja virkamiesten) suostuminen kaikkeen mitä Bushhallinto suustaan heittää. Suostummeko tällaiseen ?

Tämä linja johtaa näillä näkymillä Orwellin 1984-vision totetumiseen eli kontrolliyhteiskuntaan ja poliisivaltioon. Tilanteeseen missä kansalaisoikeuksia ja - vapauksia supistetaan ja missä jokainen on mahdollinen rikollinen. Tällaisen ajattelun mukaan "on vain ajan" kysymys milloin kamera- ja muu valvonta "sinut ja jokaisen muunkin rikollisen" paljastaa". Haluammeko tällaista? Onko poliittisia vaihtoehtoja nykypuolueille ?

Kokoomus on myös mielestäni kaikkein viimeisin myöntämään että täystyöllisyys on sataprosenttinen utopia. Täystyöllisyysajattelu on poliittinen jäänne "sotakorvausvuosikymmeniltä" ja usein populistinen aloittelevan työministerin vakiolupaus.
Arvioisin että Kokoomus myöntäisi vihoviimeisenä että nykytilanne vaatii uutta ajattelua.

Uusi ajattelu tarkoittaa käytännössä sitä että poliittisten päättäjien olisi aika tajuta että kateellisten suomalsiten kauhu: "perustulomörkö" itse asiassa on hyvinkin tarpeen. Se on tarpeen ainakin kahdesta syystä - yksinkertaistamaan byrokratiaa ja tukiviidakkoa että korvaamaan jatkuvasti kasvavan korollisen pankkilluottorahan ylisuuren osuuden rahahuollostamme. (kakkoskohta on Suomessa edelleen vaiettu)

On häpeällistä että kokoomuspolitikot ovat niin selvästi halunneet olla finanssimaailman talutusnuorassa vaikka jokaiselle kansantaloustieteiljälle pitäisi olla selvä että juuri nykyinen liberaali finanssipolitiikka on kaikkein suurin kansantaloudellisen ongelma ja samalla uhka hyvinvoinnille ja kestävälle kehitykselle. (huom vihreät mahdolliset lukijat).

Yllämainituista syistä elämme tavallaan yltäkylläisyydessä mutta samalla niukkuudessa !

Elämme köyhyydessä vaikka kaupan hyllyt pursuavat tavaraa minkä ostamiseen edes kansalaisten yhteenlasketut rahavarat eivät riitä. (vrt siihen mitä C H Douglas asiasta kirjoitti jo 1920-luvun lopulla)


Jotenkin siis en vaan millään jaksaisi uskoa että Kokoomus olisi ratkaisu. Uskon myös että kokoomuslaiset ehkäpä ensimmäisinä pyrkisivät vaientamaan vaalikampanjan jossa olisi samanlaista sanomaa kuin Ron Paul´in vaaliohjelmassa. Tällä erää sanoisin myös että Kokoomus puolueena puolustelee lähinnä omiensa saavutettuja etuja eikä pyri tuomaan mitään uutta radikaalia ajattelua suomalaiseen politiikkaan.

Todettakoon lopuksi että vaikka olenkin moittinut Kokoomusta niin toisaalta en yhtään sen enempää luottaisi demareihin, vasemmistoliittoon, keskustaan enkä vihreisiinkään. Puhumattakaan kristillisdemokraateista, perustuslaillisista tai RKP:stä.

Ja haloo missä vaihtoehdot meille äänestäjille kun jokainen nykypuolue asennoituu väitettyyn ihmistoiminnan aiheuttamaan ilmastonmuutokseen - kyseenalaistamatta mitään. Kaikki puolueet allekirjoittavat samat hiilidioksidifasismin teesit! Tietämättömyyttään vai pelosta erottua harmaasta joukosta ?

Ugh olen puhunut ! ;-)

(Vihoviimeiseksi - jos olet eri mieltä jostain yllämainitusta niin laita ihmeessä kommentti.)

2 kommenttia:

Vesa Sutinen kirjoitti...

muuten kohtuu hyva teksti, mutta pitaa sanoa jokunen sana tuosta perustulosta.

Suomessa ei yksinkertaisesti tarvita minkaanlaista perustuloa.
Ei myoskaan koko KELAa, jonka avulla valtio orjuuttaaa kansalaisia.
Kaikki sosiaaliturvajarjestelmat vaativat verorahaa tai inflaatiorahaa.

Ronin viesti on hyvin selva,
Valtionhallinto pieneksi.
Suurinosa virastoista alas.
valtiolta pitaa saada pois maaraysvalta kansalaisten elamasta. (KELA, perustulo)
Verot minimiin.
Kultaan ja hopeaan perustuva rahajarjestelma.
Jokaiselle oikeus omistaa tuliase.
Jokaiselle VAPAUS tehda mita tahtoo omalla elamallaan, kunhan ei loukkaa kenenkaan muun vastaavaa oikeutta.

Ja jokaiselle VASTUU omasta elamasta.

Lars Osterman kirjoitti...

Kiitos Vesa kommentistasi.
Niin noista Ron Paulin ohjelmajulistuksista olen kirjoitellut jo paljon. Olen tuonut ne julki monessa eri tilanteessa.
Enkä todellakaan ole niistä mitenkään epätietoinen. Ne ovat Ron Paul´in ohjelma Yhdysvaltain liittovaltion hallinnolle. Tätä megabyrokratiaa ei pidä sekoittaa pienen Suomen vastaaviin.

Lähinnä vertaisin Washingtonin byrokratiaa EU:n vastaavaan eli Brysselin, Strasbourgin ja Franfurtin yhteisiin satoihin konttorikäytäväkilometreihin.

Ron Paul´in small government tarkoittaa sitä että liittovaltiollista byrokratiaa pitää pienentää - ja tämä vastaisi meillä EU-komission kutistamista, eikä pienen Suomen paikallishallintoa. Ron Paul haluaa nimenomaan siirtää päätäntävaltaa
osavaltiotasolle takaisin. Se vastaisi meillä sitä sitä että komission direktiivivaltaa supistettaisiin ja jäsenmaiden päätösvalta palautuisi.

Mitä perustuloon tulee niin on melko selvä että et ole tutustunut mainitsemiini faktoihin. Tosiasioihin perehtymällä tajuaa että perustulo on niin Yhdysvalloiss kuin meilläkin ainoa kestävän kehityksen rahahuoltomalli. Perustuloon ei tarvita mitää verotuloja. Verotus voitaisiin lopettaa kokonaan vaikka heti. Itsenäinen suvereeni valtio voi järjestää itselleen kaikki tarvittavat maksuvälineet verottamatta kansalaisiaan.

"The Government should create, issue, and circulate all the currency and credits needed to satisfy the spending power of the Government and the buying power of consumers. By the adoption of these principles, the taxpayers will be saved immense sums of interest."
Abraham Lincoln