maanantai 15. lokakuuta 2007

Jäitä hattuu Suomen hallitus !


Jokaisen olisi hyvä muistaa että ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen väitetty vaikutus ilmaston lämpenemiseen on oikeasti edelleen pelkkä teoria.

Se on kuitenkin teoria joka sopii hyvin monelle joka juuri nyt pyrkii valtaan tai vakiinnuttamaan valta-asemansa. Ilmankos nuoret kokoomusministerit ja muut ensikertalaiset kilvan ilmoittavat aikovansa toimia "vastuullisesti" rajoittamalla hiilidioksidipäästöjä. Ja mitä sitten ehdottavat oikeasti - ellei päästömaksujen ja muutenkin verojen nostamista. Tätä politiikkaa ei tulisi hyväksyä.

Oheinen elokuva kertoo miksi. Kesto 1:20:23 - joten varaa toista tuntia aikaa.

Tässä lyhyt kooste Global Warming or Global Governance elokuvan sisällöstä ja merkityksestä:
Ilmastoalan tiedemiesten ja biologien haastattelut selittävät vaihe vaiheelta miksi Al Gore ja ilmastomuutoksesta varoittavat tahot ovat väärässä. Joissain tapauksissa silminpistävän värässä. Filmi osoittaa myös että ilmastomuutospolitiikka rahoitetaan kymmenillä miljooneilla ilmeisesti tähtäimessä maailmanlaajuisen määräysvallan kaappaaminen. Näin kansainväliset elimet jotka eivät ole tilivelvollisia minkään maan kansalaisille ottaa vallan itselleen. Tämä skenario on hyvin lähellä toteutusta - siksi jokaisen maailman kansalaisen tulisi saada kuulla myös tätä toisenlaista kantaa ilmastomuutokseen liittyen. Sama salajuoni on jo toteutunut kaupan ja kansantalouksen puolella kun IMF, GATT, WTO ja EKP vuoroin sanelevat meille kauppa-, raha- ja finanssipolitiikan harvat sallitut vaihtoehdot ja rajoittaa kansallista liikkumavaraa. Konsensus luotiin väkisin pelottelulla. Sitä ollaan nyt luomassa väkisin myös tässä asiassa. Haluammeko taas uuden valtabyrokratian hengittämään niskaamme joka tässäkin asiassa palvelee vain ja ainostaan valtaeliitin omia etuja ? Pelottelu se meidät aikanaan Euroopan Unioniinkin ajoi.



http://www.globalwarmingglobalgovernance.com/

Totean lopuksi että myös presidenttiehdokas Ron Paul on katsonut aiheelliseksi olla sitä mieltä että on ennenaikaista sanoa mitään lopullista hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmaston normaaleihin syklisiin lämpötilanvaihteluihin. Ron Paul Valkoisessa Talossa saattaisi jarruttaa tilanteen karkaamista käsistämme.

1 kommentti:

Lars Osterman kirjoitti...

Tiedoksi.

Kirjoitin tästä samasta aiheesta Suomi24-keskusteluihin.
Lukijoita oli maanantai-illalla 15.10 jo 120 kpl

Päivän päästä eli illalla 16.10 viestini oli poistettu.
Joku ihme hemmo joka kutsuu itseään nimellä "SagittariusM-61" on kyseisen Suomi24 "Maailman Menoa"- sivun "sheriffi" eli se joka poistaa oman mielensä ja uskontonsa mukaan kaikki mikä hänelle ei sovi.

Millähän verukkeella viesti poistettin ?